Espoonjokilaakso on ollut kiinnostavaa aluetta kautta historian aina kivikaudelta lähtien. Löytöjä on tehty paljon ja ensimmäiset sijoittuva noin 6000 vuotta taaksepäin. 4500 vuotta vanhoja löytöjä on tehty muun muassa Muuralasta ja Bembölestä. Yli 3000 vuotta vanhaa keramiikkaa on löytynyt Espoonjoen pohjoisrannalta Mikkelästä ja se on nimetty Morby-keramiikaksi. Kivikauden jälkeisiä asuinpaikkalöytöjä on myös tehty alueelta. Kuitenkin rautakauden aikana ilmeisesti asutusta ei ollut Espoonjokilaaksossa ja samanlainen tilanne oli todennäköisesti koko läntisellä Uudellamaalla.

Hämeestä tuli Espoonjoen vaikutuspiiriin asutusta noin 1000-luvulla. Tämän jälkeen tuli ruotsalaista asutusta rannikon tuntumaan ja Espoon kirkko arvioidaan rakennetun 1485-90. Kirkko hallitsi Espoonjoki-maisemaa ja oli välittömässä läheisyydessä silloista Kirkkojärveä. Kirkko ja joen pohjoispuolella kulkeva Suuri Rantatie (Kuninkaantie) toivat alueelle monimuotoista toimintaa. Kirkon länsipuolella käytiin markkinakauppa, alueella oli myös hirttopaikka ja kirkon itäpuolella oli terveyslähde, joka mainitaan jo 1700-luvulta. Espoon ensimmäinen kansakoulu rakennettiin Espoon kirkon kohdalle joen toiselle puolelle 1873. Espoon jokilaaksoon kuuluvat kulttuurikohteina erityisesti Träskändan kartano ja puisto (1700-1800 –lukujen vaihteesta) sekä tietysti Kuninkaantie, joka kulkee Espoonjokilaaksossa.

Edellä esitettyyn vedoten yhdistys esittää, että koko Espoonjokilaakso merkitään maakuntakaavaan kulttuuriperinnän vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi. Merkintöjen ja kaavamääräysten osalta yhdistys viittaa ympäristöministeriön julkaisuun "Maakuntakaavan sisältö ja esitystapa" (2002, sivut 76-81). Erityisesti yhdistys perustelee maankäyttö- ja rakennuslain lähtökohdilla eli sisällön kattavuudella (§25.4), joka lähtee siitä että maakuntakaavassa tulee tietysti esittää valtakunnallisesti merkitykselliset kohteet, mutta maakunnan kannalta vielä tärkeämpi on varmistaa maakunnallisesti tai useamman kunnan kannalta merkitykselliset kohteet.

Lisäksi yhdistys esittää, että Espoonjoen valuma-alueeseen liittyvät maiseman vaalimiseen liittyvät seikat huomioidaan kaavamerkinnöin ja –määräyksin. Tämä koskee sekä luonnon maisemaa että kulttuurimaisemaa. Yhdistys tuo esille, että ympäristöministeriön julkaisussa painotetaan erityisesti näitä asioita (sivut 66-69). Ohjeessa todetaan mm., esimerkiksi tällaisia tärkeitä alueita ovat "jokilaakso-, vaara- ja tunturimaisemat." ja aiemmin todetaan "maisemien vaalimisen tarpeet lähtevät luonnon- ja kulttuurimaiseman kauneudesta, historiallisista ominaispiirteistä tai muista maisemaan liittyvästä erityisistä arvoista." Lisäksi ohjeessa korostetaan, että suunnittelutarve lähtee maakunnallisesta ja seudullisesta omaleimallisuudesta. Yhdistys katsoo, että Espoonjoen valuma-alueella näin ei ole menetelty ja esittää, että maakunta kaavaa parannetaan näiltä osin.

Pro Espoonjoki pitää tärkeänä, että valuma-alueen kaikki seudullisesti ja maakunnallisesti merkitykselliset luonnonsuojelualueet ja luontokohteet merkitään kaavaan kohdemerkinnöin. Lausunnolla olevassa kaavaehdotuksessa näin ei ole menetelty. Esimerkkeinä puutteista mainittakoon Lippajärvi ja Matalajärvi kokonaisina, Träskändan puisto Pitkäjärvestä lähtevän Glimsinjoen alkupään kohdalla, Bodomjärven laskujoen alkuosa Oittaalla, Myllyjärven ympäristö, Tremanskärrin luonnonsuojelualue (45 ha) Kurkijärven eteläpuolella on perustettu 1986, Pitkäsuolla oleva rauhoitusalue yms.

Seudullisista viheralueista huolehtiminen oli aikaisemmin yksi seutukaavan tärkeistä tehtävistä. Edelleenkin maakuntakaavan merkitys riittävän laajuisten seudullisten viheralueyhteyksien turvaajana on erityisen tärkeä. Tätä korostetaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden Helsingin seudun erityiskysymyksissä. Alueen erityistavoitteissa, jotka ovat alueidenkäyttöä ja alueidenkäytön suunnittelua koskevia velvoitteita, todetaan, että alueidenkäytön suunnittelussa on turvattava väestön tarpeiden edellyttämät ylikunnalliseen virkistyskäyttöön soveltuvat riittävän laajat ja vetovoimaiset vapaa-ajan alueet. Vapaa-ajan alueista on muodostettava yhtenäinen kokonaisuus turvaamalla niitä yhdistävän viheralueverkoston jatkuvuus. Maakuntakaavan viheryhteystarvetta ilmaiseva merkintä ei turvaa riittäviä yhtenäisiä vapaa-ajan alueita ja niiden välisiä yhteyksiä.

Yhdistys katsoo, että yhtenäiset ja riittävän laajat viher- ja virkistysalueet tulee merkitä Espoonjoen valuma-alueella. Erityisen huolestuttavaa on, että aikaisemman maakuntakaavaluonnoksen jälkeen tärkeitä viheraluekokonaisuuksia on edelleen poistettu tai muutettu epämääräisen viheryhteystarpeen katkoviivoiksi.

Espoossa aivan keskeisiä ja seudullisesti merkittäviä viherjaksoja on Espoon Pitkäjärveltä Espoonjokilaaksoa myöten Espoonlahteen ulottuva kaupungin kulttuurihistorian, luonnonmaiseman ja virkistyksen kannalta merkittävä viherjakso, joka tulee huomioida maakuntakaavassa. Toistaiseksi vielä olemassa olevan, historiallisten (Kuninkaantie, Bemböle - Karvasbacka maisemakokonaisuus) ja luonnon arvokohteiden (Espoonjokilaakso, Träskändan luonnonsuojelualue) muodostaman "espoolaisen ydinalueen" lomassa kulkeva viherjakso vaatii asianmukaisen varauksen myös maakuntakaavassa. Pelkkä viheryhteystarpeen merkintä ei tähän riitä.