Kulttuuriperinnön ja maiseman vaaliminen

Espoonjokilaakso on ollut kiinnostavaa aluetta kautta historian aina kivikaudelta lähtien. Löytöjä on tehty paljon ja ensimmäiset sijoittuvat noin 6000 vuotta taaksepäin. 4500 vuotta vanhoja löytöjä on tehty muun muassa Muuralasta ja Bembölestä. Yli 3000 vuotta vanhaa keramiikkaa on löytynyt Espoonjoen pohjoisrannalta Mikkelästä ja se on nimetty Morby-keramiikaksi. Kivikauden jälkeisiä asuinpaikkalöytöjä on myös tehty alueelta. Kuitenkin rautakauden aikana ilmeisesti asutusta ei ollut Espoonjokilaaksossa ja samanlainen tilanne oli todennäköisesti koko läntisellä Uudellamaalla.

Hämeestä tuli Espoonjoen vaikutuspiiriin asutusta noin 1000-luvulla. Tämän jälkeen tuli ruotsalaista asutusta rannikon tuntumaan ja Espoon kirkko arvioidaan rakennetun 1485-90. Kirkko hallitsi Espoonjoki-maisemaa ja oli välittömässä läheisyydessä silloista Kirkkojärveä. Kirkko ja joen pohjoispuolella kulkeva Suuri Rantatie (Kuninkaantie) toivat alueelle monimuotoista toimintaa. Kirkon länsipuolella käytiin markkinakauppaa, alueella oli myös hirttopaikka ja kirkon itäpuolella terveyslähde, joka mainitaan jo 1700-luvulta. Espoon ensimmäinen kansakoulu rakennettiin Espoon kirkon kohdalle joen vastakkaiselle puolelle 1873. Espoon jokilaaksoon kuuluvat kulttuurikohteina erityisesti Träskändan kartano ja puisto (1700-1800 –lukujen vaihteesta) sekä tietysti Kuninkaantie, joka kulkee Espoonjokilaaksossa.

Edellä esitettyyn vedoten yhdistys esittää, että koko Espoonjokilaakso merkitään maakuntakaavaan kulttuuriperinnän vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi. Merkintöjen ja kaavamääräysten osalta yhdistys viittaa ympäristöministeriön julkaisuun "Maakuntakaavan sisältö ja esitystapa" (2002, sivut 76-81). Erityisesti yhdistys perustelee em. esitystään maankäyttö- ja rakennuslain lähtökohdilla eli sisällön kattavuudella (§25.4), joka lähtee siitä että maakuntakaavassa tulee esittää valtakunnallisesti merkitykselliset kohteet, mutta maakunnan kannalta vielä tärkeämpi on varmistaa maakunnallisesti tai useamman kunnan kannalta merkitykselliset kohteet.

Lisäksi yhdistys esittää, että Espoonjoen valuma-alueeseen liittyvät maiseman vaalimiseen liittyvät seikat huomioidaan kaavamerkinnöin ja –määräyksin. Tämä koskee sekä luonnon maisemaa että kulttuurimaisemaa. Yhdistys viittaa tässä ympäristöministeriön julkaisuun, jossa painotetaan erityisesti näitä asioita (sivut 66-69). Ohjeessa todetaan mm., esimerkiksi tällaisia tärkeitä alueita ovat "jokilaakso-, vaara- ja tunturimaisemat." ja aiemmin todetaan "maisemien vaalimisen tarpeet lähtevät luonnon- ja kulttuurimaiseman kauneudesta, historiallisista ominaispiirteistä tai muista maisemaan liittyvistä erityisistä arvoista." Lisäksi ohjeessa korostetaan, että suunnittelutarve lähtee maakunnallisesta ja seudullisesta omaleimaisuudesta. Yhdistys katsoo, että Espoonjoen valuma-alueella näin ei ole menetelty ja esittää, että maakuntakaavaa parannetaan näiltä osin.

Luonnonarvojen vaaliminen

Pro Espoonjoki pitää tärkeänä, että valuma-alueen kaikki seudullisesti ja maakunnallisesti merkitykselliset luonnonsuojelualueet ja luontokohteet merkitään kaavaan kohdemerkinnöin. Lausunnolla olevassa kaavaehdotuksessa näin ei ole menetelty. Esimerkkeinä puutteista mainittakoon Lippajärvi ja Matalajärvi kokonaisina, Träskändan puisto Pitkäjärvestä lähtevän Glimsinjoen alkupään kohdalla, Bodomjärven laskujoen alkuosa Oittaalla, Myllyjärven ympäristö, Tremanskärrin luonnonsuojelualue (45 ha) Kurkijärven eteläpuolella on perustettu 1986, Pitkäsuolla oleva rauhoitusalue yms.

Viher- ja virkistysalueet

Seudullisista viheralueista huolehtiminen oli aikaisemmin yksi seutukaavan tärkeistä tehtävistä. Edelleenkin maakuntakaavan merkitys riittävän laaja-alaisten seudullisten viheralueyhteyksien turvaajana on erityisen tärkeä. Tätä korostetaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden Helsingin seudun erityiskysymyksissä. Alueen erityistavoitteissa, jotka ovat alueidenkäyttöä ja alueidenkäytön suunnittelua koskevia velvoitteita, todetaan, että alueidenkäytön suunnittelussa on turvattava väestön tarpeiden edellyttämät ylikunnalliseen virkistyskäyttöön soveltuvat riittävän laajat ja vetovoimaiset vapaa-ajan alueet. Vapaa-ajan alueista on muodostettava yhtenäinen kokonaisuus turvaamalla niitä yhdistävän viheralueverkoston jatkuvuus. Maakuntakaavan viheryhteystarvetta ilmaiseva merkintä ei turvaa riittäviä yhtenäisiä vapaa-ajan alueita ja niiden välisiä yhteyksiä.

Yhdistys katsoo, että yhtenäiset ja riittävän laajat viher- ja virkistysalueet tulee merkitä Espoonjoen valuma-alueella. Erityisen huolestuttavaa on, että aikaisemman maakuntakaavaluonnoksen jälkeen tärkeitä viheraluekokonaisuuksia on edelleen poistettu tai muutettu epämääräisen viheryhteystarpeen katkoviivoiksi.

Espoossa aivan keskeisiä ja seudullisesti merkittäviä viherjaksoja on Espoon Pitkäjärveltä Espoonjokilaaksoa myöten Espoonlahteen ulottuva kaupungin kulttuurihistorian, luonnonmaiseman ja virkistyksen kannalta merkittävä viherjakso, joka tulee huomioida maakuntakaavassa. Toistaiseksi vielä olemassa olevan, historiallisten (Kuninkaantie, Bemböle - Karvasbacka maisemakokonaisuus) ja luonnon arvokohteiden (Espoonjokilaakso, Träskändan luonnonsuojelualue) muodostaman "espoolaisen ydinalueen" lomassa kulkeva viherjakso vaatii asianmukaisen varauksen myös maakuntakaavassa. Pelkkä viheryhteystarpeen merkintä ei tähän riitä.

Lohja-Vihti-Espoo-ratalinjan Espoonjoen ylitys

Kaavaehdotuksessa radan erkaneminen rantaradasta on merkitty kohtaan, jossa se ylittäisi Espoonjoen noin 100 metriä ennen rantaradan ylityskohtaa. Joen eteläpuoli, eli rantaradan ja joen väliin jäävä Läntinen Jokitie, on Espoon yleiskaavassa merkitty pientaloalueeksi ja vastakkainen, pohjoispuolella oleva ranta on kaupungin puisto- ja virkistysaluetta. Sen välittömässä läheisyydessä on Mickelän tiheästi rakennettu pientaloalue.

Espoon keskuksen kehittämisprojektiin liittyen on puhuttu Espoolle ominaisten luonnonmukaisten puistojen ja viheralueiden säilyttämisen ja kehittämisen merkityksestä. Espoonjoki ja sen rannat on katsottu tärkeäksi ottaa kokonaisuutena erityissuunnittelun kohteeksi, jotta se koko virtaamansa alueelta toimisi nykyistä paremmin viherväylänä ja sen virkistyskäyttömahdollisuudet monipuolistuisivat. Ratalinjaus on räikeässä ristiriidassa näiden suunnitelmien kanssa. Joen ylitys esitetyssä kohdassa tarkoittaisi kahta perättäistä rautatiesiltaa joen yli ja 100 metriä jokirantaa molemmin puolin jäisi mottiin nykyisen rantaradan ja uuden radan väliin. Siinä kohtaa joen virkistyskäyttöarvo olisi nollassa ja viherväylä katkeaisi pahasti. Myös lähistölle jäljelle jäävän, Mikkeläläisten paljon käyttämän jokipuiston arvo viheralueena vähenisi huomattavasti.

Joen etelärannalla rata jättäisi alleen asutusta ja pilaisi vanhan pientaloalueen, joka itse asiassa on suoraa jatketta Espoon tuomiokirkon lähettyviltä alkavaan, jokea myötäilevään rintamamiestonttirivistöön. Kun Espoonväylä rakennettiin 1980-luvulla, silloinen Jokitie katkesi kahtia ja länsipuolelle jäävä osuus -nykyinen Läntinen Jokitie - jäi autoväylän, joen ja rantaradan väliin muodostuneeseen taskuun. Siellä se on säilynyt vuosien läpi lähes muuttumattomana, luonnonläheisenä ja idyllisenä miljöönä, jonka rintamamiestalot, jokirantasaunat ja isot puutarhatontit henkivät sodanjälkeistä historiaa. Se kertoo ajasta, jolloin Lindholmin Saha hallitsi koko seudun elinkeinoelämää, sen työntekijät asutettiin sahan maille ja suuret perheet saivat merkittävän osan elannostaan omista kotiviljelmistä. Täällä lisäelantoa toi vielä radantakainen metsä, joka on siellä vieläkin ja jatkuu viheralueeksi kaavoitettuna keskuspuistoon saakka. Alue kuuluu näin ollen joen kulttuurimaisemaan ja on jo sellaisenaan ehdottomasti säilyttämisen arvoinen.

Lisäksi alueella on huomattavia luontoarvoja. Rauhallinen sijainti on tuonut sinne rikkaan linnuston: Joki, jokipuisto ja välittömässä läheisyydessä oleva laaja metsä tuo sekä metsä-, lehto- että kosteikkolinnut. Esimerkiksi sepelkyyhkyjen, palokärkien ja käpytikkojen lisäksi siellä pesii sorsia, telkkiä, rantasipiä, jopa kalatiiroja. Käet kukkuvat, vanhoissa rantalehdoissa laulavat satakielet, eri lajien rastaat ja lukuisat muut pikkulinnut. Talvisin pihojen ruokintapaikoilla käy talitiaisten ja punatulkkujen lisäksi kymmeniä muita lajeja: mm. kuusitiaisia, pyrstötiaisia, keltasirkkuja, viherpeippoja, mustarastaita, tiklejä – harmaapäätikkakin on nähty tänä vuonna, Keväiseen muuttoaikaan on nähty laumoittain järripeippoja.

Kesäisin alueella on runsaasti perhosia; suurille tonteille jää kukkaistutusten , hyötyviljelyn ja ruohokenttien lisäksi tienvarsi- ja muita niittyalueita, joista asukkaat huolehtivat niittämällä. Niittykukat ja runsaat kukkaviljelmät yhdessä houkuttelevat perhosia, jotka muutoin Espoossa alkavat käydä harvinaisiksi. Jokitietä käytetään paljon myös ulkoilureittinä; lähiseudun asukkaat hakeutuvat sitä kautta metsään. Alueen tärvelemisen sijasta olisi jätettävä kaupungille mahdollisuus suunnitella ulkoilijoille turvallinen rantaradan ylitys tai muunlainen yhteys tämän idyllisen kulttuurimiljöön kautta keskuspuistoon.

Yllä esitetyn perusteella esitämme, että suunnitellun radan erkaneminen rantaradasta merkitään tapahtuvaksi kohdassa, jossa rantarata on jo ylittänyt Espoonjoen, eikä uutta joenylitystä näin tarvita.

          Espoossa 25.2.2004

                                        Pro Espoonjoki ry, Pro Esbo å rf